perjantai 13. syyskuuta 2013

Petran planeetta

Kuten kirjoitin "emoblogissani" eilen, olen lupautunut mukaan Dramaforumin Petran planeetan kouluversion kehittämisryhmään. Sen vuoksi koulumme kakkoset, kolmoset ja neloset pääsevät nyt jo heti alkuvaiheessa kokeilemaan sivustoa.

Dramaforumin ylläpidossa tehtiin lähettämieni nimilistojen mukaan luokat ja oppilaiden käyttäjätunnukset ja salasanat lähetettiin minulle sähköpostiin. Suurensin ne ja tulostin. Jokainen oppilas sai leikatun lipukkeen omilla tiedoillaan.

Kolmosten tvt-tunti on aina perjantai-aamuna. Avasin koneet ja kirjauduin koneille valmiiksi, jotta tunnilla olisi enemmän aikaa. Päivän muilla luokillahan ovat koneet jo käynnissä. Näytin ensin projektorin kanssa, mistä oppilaat löytävät oikeille sivuille. Olin laittanut Peda.net'in koulusivuille heidän luokkansa aliveräjään kuvan, joka toimii samalla linkkinä.

Vietin muuten eilen illalla melkein tunnin koneen ääressä lähettäen jokaisen lapsen käyttäjätunnuksen ja salasanan juuri hänen huoltajilleen. Kolmessa luokallisessa on melko monta perhettä... Mutta nyt tiedot ovat jokaisessa perheessä, enkä minä saa kyselyitä unohtuneiden salasanojen vuoksi. Moni vanhempi kiitteli vuolaasti!

Kun oppilaat olivat nähneet, mistä pääsevät Petran planeetan kouluversion sivuille, kirjauduin heidän nähtensä yhtenä oppilaana ja esittelin, mitä sivuilla ensin tehdään. Mainitsin ihan vain muutamasta perusasiasta ja sitten lapset pääsivät jo koneille. Kolmosia on niin monta, että he istuivat pareittain ja puolessa välissä tuntia vaihdettiin. Aikaa koulussa on tälle niin vähän, että juuri sen vuoksi toivon lasten pääsevän myös kodeissaan näille sivuille.

Kolmoset olivat hyvin taitavia. Huomasi, että moni oli jo kirjautunut "kuluttajapuolella" Petran planeettaan. He neuvoivat toisiaan ja minua. Opettajan profiilissa aktivoin tarjolla olevat kaksi demotehtävää ja muutamat jo ennättivät aloittaa niitä. Tällä ensimmäisellä kerralla tavoitteena oli lähinnä muokata oman hahmon ulkonäköä, katsella ympärilleen ja ihmetellä.



Kysyin lopussa luokan mielipidettä. He olivat pitäneet sivuista tosi paljon ja varmistivat, että niille saa näillä tunnuksilla mennä myös viikonloppuna.

Raportoin jo heti tunnin jälkeen Dramaforumiin Petran Planeetan ylläpitoon huomioistani. Jotkut kohdat tökkivät vähän ja kaksi oppilasta oli mennyt vahingossa sekaisin luokkien kesken. Uudet salasanat tulivat sähköpostiin miltei välittömästi! Jännittävää seurata, minkälaiseksi sivusto kehittyy!

perjantai 6. syyskuuta 2013

Kummitustarina

Meillä on mahtava kolmas luokka! Olin edellisellä viikolla pistänyt ykköset ja kakkoset piirtämään Paint-ohjelmalla satukuvia luokan yhteisiin tarinoihin. Kolmasluokkalaiset kuulivat siitä ja halusivat ehdottomasti tehdä oman tarinansa! Ennätimme jo viime viikolla ideoida tarinaa. Kummituksia, hevosia ja tyttö kertomuksesta ainakin löytyisivät.

Tänään aloitimme sillä, että minä kirjasin ranskalaisilla viivoilla ylös, mitä tarinassa tapahtuisi. Meidän piti keksiä yhtä monta juonen kohtaa kuin luokalla on oppilaita. Näin jokainen tietäisi, mistä pitäisi piirtää kuva. Ideat sinkoilivat!

Tulostin juonenkohdat, leikkasin paperisuikaleiksi ja pistin jakoon. Jonkinverran oppilaat vaihtelivat lappuja keskenään, mutta pian jokainen oli jo työssä. Tietokoneita ei riitä kaikille, mutta pareittain istuvat ideoivat kuviaan yhdessä. Pian huomasimme, että oli syytä päättää, miltä päähenkilötyttö näyttää, jotta hän ei ole yhdessä kuvassa vaalea- ja toisessa tummahiuksinen. Samoin hänen hevosensa ulkonäkö päätettiin yhdessä.

Tunnin päättyessä meillä oli jo monta valmista kuvaa. Harjoittelimme verkkoasemaan tallentamista yhdessä. Se alkaa varmaan kohta sujua jo omatoimisesti. Kiva tunti!