perjantai 23. elokuuta 2013

Sieniä

Kolmosilla oli torstaina kuvaamataitoa ja aiheena ekalla tunnilla olivat sienet. Olin kirjoittanut eri sienien nimiä paperille ja leikkasin ne sitten lapuiksi. Jokainen sai nostaa itselleen lapun, josta selvisi, minkä sienen hän piirtää. Ruskealle paperille piirrettiin puuväreillä. Näin myös esimerkiksi valkoiset sienen jalat näkyvät.
 
Moni sieni löytyi oppikirjoista, mutta osan mallikuvat haettiin netistä. Näinkin siis voi hyödyntää tietotekniikkaa kolmannella luokalla!
 


Sumdog

Kolmosilla oli torstaina tvt-tunti. He ovat jo edellisenä lukuvuonna käyttäneet koneita melko paljon oman opettajansa kanssa, joten kirjautuminenkin koneille sujui hyvin.

Tällä ensimmäisellä kerralla kehoitin oppilaita menemään Sumdog'in sivuille.


En muistanut, että heidän oma opettajansa oli liittänyt heidän luokkansa Sumdog'iin jo aiemmin, joten lisäsin heidät. Vasta sitten huomasin, että tämä toinenkin opettaja näkyi meidän koulumme tiedoissa. Voisi varmaan jutella enemmän... :-)

 
Olin tulostanut jo valmiiksi käyttäjätunnukset ja salasanat. Ne tulostuvat pieniksi lapuiksi, jotka on helppo leikata irti ja antaa kyseiselle oppilaalle. Kirjautuminen sujui hyvin. Ekalla kerralla oppilaat ehtivät pelata matikkapelejä vähän aikaa, mutta monella kului aikaa myös oman hahmon muokkaamiseen. Ei moni nätti tyttö halua pelata ison pojan hahmolla!

Tunti päättyi ihan liian nopeasti! Moni aikoi jatkaa kotona iltapäivällä.